Paketti sisältää:
12,99 € (324.75 € / kg)
Perinteisesti poro kuivataan roikkokuivaamalla, mutta me ollaan duunattu tää meidän omalla twistillä kuivaamalla uunissa ja maustamalla jerky-tyyliin. Mausteina tässä mehevässä poron kuivalihassa ollaan käytetty samaa perussoossia, kuin meidän Beef Jerky Originalissa eli gluteenitonta soijakastiketta, mustapippuria, valkosipulia ja sokerisiirappia. Ja vaikka meidän poronliha on hyvin maustettu ja marinoitu, antaa se kivasti tilaa myös poron fantastiselle ominaismaulle. Poronlihassa on jonkin verran riistan makua, mutta se on muuhun riistaan verrattuna miedompi! Kuivattuna liha on komean tummaa ja herkullisen näköistä.
Meidän poro-jerkyssä on käytettä 100% suomalaista poronlihaa, tarkemmin katsoen poronpaistia. Paistissa on mukana myös hivenen rasvaa, mikä tekee poron kuivalihasta mehevämpää verrattuna täysin rasvattomaan lihaan. Ei tässä poron kuivalihassa kuitenkaan rasvaa ihan mielettömiä määriä ole. Ei ainakaan, jos vertaa meidän possun kasslerista valmistettuun Greasy Porkiin.
Poro-jerkyssä, kuten muissakin meidän kuivalihoissa on todella hyvä säilyvyys, eikä sitä tarvitse pitää kylmässä avattunakaan. Päiväykset menee noin vuoden päästä siitä, kun liha on kuivattu ja pakattu meillä täällä lihatehtaalla. Jos oot ostamassa tätä lahjaksi niin paketin saaja voi hyvin vartoa pussukkaa pahan päivän varalle jos kantti kestää.
Parhaaltahan tää maistuu suoraan nyssäkästä heitettynä ääntä kohti eli toisin sanoen sellaisenaan vaikka tunturilla tai metsikössä samoillessa tai vastaavasti kotisohvalla pleikkaria hakatessa. Toimii myös hyvin ruoanlaitossa keittoihin, patoihin, pastan sekaan tai jopa pizzan päällä. Ja jos satut olee reissussa niin valmisaterian seassa tää on tosi kova tuomaan vähän lisää proteiinia ja makua. Pääasiallisena käyttönä suositellaan naposteltavana sellaisenaan.
1kg kuivalihaa vaatii 3 kg tuoretta lihaa.
Lihan alkuperämaa/ origin of meat: Suomi/ Finland
Paino | 0,04 kg (kilogramma) |
---|---|
Lihan alkuperämaa | Suomi |
Energia
Rasva
- josta tyydyttynyttä
Hiilihydraatit
- josta sokereita
Proteiini
Suola
Paino | 0,04 kg (kilogramma) |
---|---|
Lihan alkuperämaa | Suomi |
Ainekset
Poronpaisti (FI), gluteeniton soijakastike (vesi, soijaproteiinihydrolysaatti, suola), sokerisiirappi, valkosipuli, mustapippuri.
Voimakassuolainen. Gluteeniton. Lihan alkuperämaa: Suomi.
Ravintoarvot / 100g:
Energia: 1514kJ/360kcal. rasva: 14,2g, josta tyydyttynyttä: 6,2g, hiilihydraatit: 7,9g, josta sokereita: 5,1g, proteiini: 50,2g, suola: 9,5g
Ingredienser
Renkött (FI), glutenfri sojasås (sojaproteinhydrolysat, vatten, salt), sirap, vitlök, svartpeppar.
Näringsvärde / 100g:
Energi: 1514kJ/360kcal. fett: 14,2g, varav mättat fett: 6,2g, kolhydrat: 7,9g, varav sockerarter: 5,1g, protein: 50,2g, salt: 9,5g
Kraftigt saltad. Glutenfri. Köttets Ursprungsland: Finland.
Tuotearvostelut
Tuotteella ei ole vielä arvosteluita.